Lukijat

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Metallituotemaalaus, ammattiosaamisen näyttö

Näyttötyön kirjallinen versio
Junanosat

Työn aloitus:
Ensimmäiseksi otetaan jostain vapaa pöytä, johon kerätään 
Valitsemasi junanosat.

Kun pöytä on valittu ja junanosat myös,
Aloitetaan osien puhdistus rasvasta, roskista ja 
irronneesta maalista.
Työvälineinä käytetään puukkoa, kittilastaa ja mattoveistä.
Jollain näistä välineistä rapsutellaan kaikki ylimääräinen lika yms, irti osista.
Tässä vaiheessa tulee käyttää suojavälineinä haalaria, turvakenkiä, hanskoja ja suojalaseja.
(Kun osia rapsutellaan kittilastalla ja mattopuukolla, voi osista lennellä roskia,
Ja muita palasia silmiin.)

Sitten kun osista on saatu kaikki irti,
Ne laitetaan pesukoneeseen n. 5 minuutiksi ja asteita tulee olla noin 80.
Pesukoneessa on pesuaineena lipeää.
Osia pidetään koneessa niin kauan kunnes ne näyttävät puhtailta.
Niitä tulee myös käännellä välillä, jos siltä näyttää.
Pesukone irrottaa loput liat osista.
Muista myös kuivata osat huolellisesti,
koska jos niitä ei kuivaa ja ne laitetaan sinkoon sen jälkeen,
singon teräskuulat pakkautuvat kosteina toisiinsa kiinni,
jonka jälkeen koko masiina on tukossa.
Sillä välin kun osat ovat pesurissa,
Kannattaa pöydän pahvi vaihtaa puhtaaseen. 

Pesurin jälkeen osat laitetaan sinkoon.
singossa on teräskuulia, joka irroittaa maalit yms.
Osat pyörivät singossa n. 2 minuuttia,
Koska se on sopiva väli käännellä niitä, jotta joka puolelta
Irtoaa maalit. 
Osia pyöritellään singossa niin kauan, kunnes maali on
Irronnut.
Kun osia laitetaan sinkoon, pitää käyttää edelleen suojavälineitä!
Tässä kohtaa hanskat ja lasit ovat todella tärkeät.
Koska singosta lentelee kuulia.
Kun osat ovat singossa, laitetaan pahviin kiinni puupalikat,
Joihin asetellaan junanosat maalausta varten. 
Puupalikat kiinnitetään maalarinteipillä huolellisesti.
Puupalikoita tarvitsee siksi, koska maalausvaiheessa
se auttaa maalaamaan joka kohdan,
ja kun osat kääntää, ei ne jää pahviin kiinni.

Tämän jälkeen tapahtuu mahdollinen suojaus.
Esimerkiksi jousien "uriin" tulee laittaa teipit, ettei
Sinne pääse maalia.
Samalla asetellaan myös osat paikoilleen.

Sitten katsotaan onko maalauskammioita vapaana, 
Ja jos niin on, aloitetaan maalin sekoitus.
Maalina käytetään Temalac FD 50.
Ohenteena käytetään 1006 tinneriä.
Seos 5:1  tai silmämääräisesti mikä tuntuu hyvältä.
Maaliin ei tule kovetetta.
Maalia käytetään siksi, koska se antaa hyvän ruosteeneston.

Ruiskuna käytetään vihreätä pohjamaaliruiskua.
Vihreää ruiskua tarvitaan siksi, koska teollinen maali on
paksumpaa kun automaalit.
Ja ruiskun suuttimet koko on tarpeeksi suuri tätä maalia varten.
Muista suojavälineet!
( haalari, hanskat, maski, suojalasit )

Sitten kohti kammiota ja maalaus voi alkaa. 
Paineita saa olla, n.3 baaria.
Paineet laskee kun ruiskutetaan, koska
osa paineista jää letkuihin,
eli paineita maalatessa on silloin n.2 baaria.
Järkevintä maalaus on aloittaa ensiksi sivuista ja viimeisenä päältä.
Kun osat on maalattu toiselta puolelta, annetaan niiden olla n. 10 min,
Jonka jälkeen osat käännetään ja maalataan toiselta puolelta. 
Tämän jälkeen osat ovat valmiita, ja jos maalia on jäänyt yli,
sen saa kaataa takaisin omaan tynnyriin,
koska maalissa ei ole kovetetta.
Tämän jälkeen ei tarvitse kuin pestä ruisku
ja ruisku pestään tinnerillä.
++ tinnerit jätetään ruiskun sisälle.

Maalatut osat ovat valmiita pakattavaksi 2 päivän kuluttua.

2 kommenttia: